AKKUMINERAALIEN SAATAVUUS

Blogikuva_0.png

Helsingin Sanomissa oli erinomaisen hyvä artikkeli lauantaina 18.1.2020 liittyen koboltin kaivostuotannon ongelmiin Kongossa. Lapsityövoiman käyttö on ollut pitkään tiedossa, joskin tämä ei ole koko kuva Kongon laajasta ja myös kehittyvästä kaivostoiminnasta. Kongo tuottaa yli puolet maailman primääristä kobolttiraaka-aineesta. Tätä kobolttia tuodaan myös Suomeen jalostettavaksi edelleen kobolttisulfaatiksi, jota käytetään litium-akuissa. Suomi onkin Euroopan suurin kobolttikemikaalien tuottaja ja merkittävä myös kansainvälisesti.

Koboltin saatavuus on kriittinen tekijä sähköautojen määrän kasvattamisessa. Suomessa on Euroopan paras geologinen potentiaali koboltin primäärituotannolle. Myös akuissa tarvittavan nikkelin osalta Suomi on Euroopan merkittävin raaka-aineiden tuottaja ja jalostaja, https://urly.fi/1qYb. Kaivostoiminnan kehittäminen Suomessa on kuitenkin käynyt yhä vaikeammaksi lisääntyneen ja organisoituneemman vastustuksen takia. Vastustukselle on hyväksyttävät syynsä, kaivostoiminnalla on aina jonkinlainen vaikutus ympäristöömme. Kestävän kaivostoiminnan harjoittaminen korkean teknologian maassa, lienee helpompaa kuin muualla. Haluamme edistää energiamurrosta osana ilmastonmuutoksen hidastamista. Ilmaston muutoksesta puhuttaessa olemme kovastikin globaaleja ja kansainvälisiä, mutta raaka-aineiden saatavuuden osalta on ajattelussa pimeä kohta ja epälooginen jatkumo. Emme halua tuottaa raaka-aineita omassa maassa, mutta ei enempää Suomi kuin ehken koko Eurooppakaan ole aktiivisesti kehittämässä kestävää kaivostoimintaa kehittyvissä ja raaka-ainerikkaissa kaivosmaissa kuten Afrikassa. Afrikka on nostettu hallitusohjelmassammekin erääksi painopistealueeksi.

Voisimmeko siis ottaa kestävän kaivostoiminnan kehittämisen esim. Afrikassa ohjelmaamme? Kongon lisäksi naapurimaassa Sambiassa on myös merkittävää kobolttipotentiaalia liittyen maan runsaisiin kupariesiintymiin. Mining Finland on tehnyt aloitteen suomalais-sambialaisen kaivosalan koulutus- ja kehittämiskeskuksen perustamisesta Sambian kaivosalueelle toimien samalla suomalaisten yritysten teknologia esittelytilana alueella.

Harry Sandström

Constantin Buda

Marketing as a Service for International Growth

http://www.vidalico.com
Previous
Previous

Epidemian vaikutus kaivosalan liiketoimintaan