Ympäristöseuranta mielletään suuremmilta osin veteen, ilmaan ja maaperään liittyväksi seurannaksi. Se on erityisesti veteen liittyvältä osaltaan edelleen vanhakantaisesti tehtävää manuaalista työtä. Niinpä toiminnanharjoittajat eli esimerkiksi teollisuus ja viranomaiset hakevat jalkaisin tai autolla maastosta merkittäviä määriä vesinäytteitä pulloon. Näytepullot viedään laboratorioon analysoitavaksi, ja joko päivien tai viikkojen jälkeen laboratoriosta valmistuu analyysitulos. Tämä analyysitulos on sitten valmistuessaan historiaa eli se ei enää kerro sillä hetkellä vallitsevasta tilanteesta, vaan tilanteesta, joka oli viikko tai kaksi sitten ko. näytepisteessä. Miten tätä ympäristöseurantaa voisi tehostaa?

Kun haluamme suojella ympäristöämme ja vesistöjämme, niin meidän on kyettävä toimimaan välittömästi, jos joku uhkaa ympäristön tilaa. Olipa se teollisuuden öljyvuoto, kemikaalivuoto tai maanmuokkauksen aiheuttama kiintoaineen määrän nouseminen vesistössä. Toimenpiteiden, joilla uhka saadaan torjuttua tai sen vaikutuksia pienennettyä, pitää siis käynnistyä heti uhkan ilmettyä. Toimenpiteisiin voidaan ryhtyä vain, jos uhkasta saadaan reaaliajassa eli heti luotettava tieto ja vielä oikeille tahoille, jotka voivat käynnistää korjaavat toimenpiteet. Jos tämä tieto esimerkiksi kemikaalivuodosta tulee viikon tai kahden viiveellä laboratoriosta, niin poikkeustilanne on ollut jo liian pitkään päällä ja korjaavat toimenpiteet ovat vaikeita, elleivät mahdottomia.

Kun haluamme ehkäistä ympäristövahinkoja ja pitää niiden tapahtuessa mahdolliset ympäristövahingot mahdollisimman pieninä, niin meidän tulee saada heti tieto, kun tällainen tilanne on alkanut. Tämän tiedon voi meille tuottaa jatkuvatoiminen, reaaliaikainen ympäristömittaus. Jatkuvatoiminen, reaaliaikainen ympäristömittaus mahdollistaa eri vedenlaatumuuttujien mittaamisen (veden pH, kiintoaine, öljypitoisuus, orgaaniset aineet, sähkönjohtavuus, metallit, ravinteet…) ja tuon mittaustiedon välittämisen haluttuun paikkaan halutulla tavalla. Tekniikkaa on ollut käytössä jo 1990-luvulta saakka ja nykyaikainen, vuosien myötä kehittynyt tekniikka mahdollistaa pienten pitoisuuksien mittaamisen. Näin ollen jo alkaviin vuototilanteisiin/poikkeustilanteisiin päästään kiinni aivan alkuvaiheessa.

Esimerkkeinä todellisista ympäristöonnettomuuksista, joissa tätä jatkuvatoimista, reaaliaikaista tekniikkaa ei ollut kirjoittajan tietojen mukaan aktiivisessa käytössä, ovat viime vuosina tapahtuneet massiiviset patosortumat Etelä-Amerikassa. Mikäli reaaliaikaiset ennakkovaroitusjärjestelmät olisivat olleet aktiivisessa käytössä, niin käsittääkseni nämä patorakenteiden muutokset olisivat näkyneet myös mittausarvoissa ja patosortumat eivät ehkä olisi tulleet täytenä yllätyksenä – ja ihmishenkiä olisi säästetty.

Nykyaikainen ympäristömittaustekniikka on siis hälyttämään kykenevänä ennakkovaroitustekniikkana suorituskyvyltään ylivertaista verrattuna manuaaliseen näytteenottoon. Sen lisäksi nykyaikainen tekniikka- tarjoaa myös mahdollisuuden tavanomaiseen ympäristöseurantaan luotettavammin (tarkkuus paranee) ja myös kustannustehokkaammin. Nämä edellä mainitut aiheet ansaitsevat jo omat kirjoituksensa, sen verran merkittäviä ja toisaalta heikosti tiedostettuja tosiasioita ne ovat ympäristömittauksen maailmassa niin teollisuuden kuin viranomaistenkin parissa.

Risto Hiljanen
tekninen johtaja
EHP Environment