Lasse Moilanen on nimitetty Mining Finland ry:n toimitusjohtajaksi

Lasse Moilanen, DI (Prosessitekniikka) on nimitetty Mining Finland ry:n toimitusjohtajaksi 1.7.2022 alkaen nykyisen toimitusjohtajan Miia Mikkosen siirtyessä yritysmaailman palvelukseen.  

Lasse tulee Mining Finlandin palvelukseen rikastuskemikaalien jakeluun erikoistuneesta BioSO4 Oy:stä, jossa hän on toimitusjohtaja ja osakas vastuullaan start-up -yhtiön liiketoiminnan kehitys ja markkinointi. Ennen BioSO4:ä hän on työskennellyt Brenntag Nordic Oy:ssä ja Chemec Oy:ssä. Lassella on 18 vuoden kokemus kansainvälisestä kemikaalien myynnistä, logistiikasta ja jakeluverkostojen rakentamisesta.

Lassen laaja tausta kaivosteollisuudessa ja kokemus pienessä, kansainvälisille kaivosmarkkinoille pyrkivässä teknologiayhtiössä tukee hänen työtään Mining Finlandissa.

Lasse Moilanen

Lasse Moilanen

“Odotan pääseväni kehittämään Mining Finlandin brändiä ja esittelemään Suomen kaivossektoria sekä siihen olennaisesti kuuluvien kaivos- ja ympäristöteknologiayhtiöiden korkeaa osaamista ja tietotaitoa mahdollisille liiketoimintakumppaneille ja muille oleellisille sidosryhmille kansainvälisesti”, hän toteaa.

Mining Finland ry:n puheenjohtaja Riku Helander toteaa: “Lassen monipuolinen kokemus ja kaivosalan tuntemus on hyvä pohja kehittää Mining Finlandin toimintaa. Kaivosala on voimakkaassa kasvussa. Tässä kasvussa on tärkeää, että Mining Finland auttaa jäseniään näyttämään sekä Suomessa että kansainvälisillä markkinoilla, että kestävä kaivostoiminta voidaan tehdä pohjoismaisin voimin. Samassa yhteydessä haluan kiittää Miiaa aktiivisesta Mining Finlandin kehittämisestä ja toivotan hänelle menestystä uusissa haasteissa.”

Lisätietoja:

Riku Helander, tel. +358 50 483 6001, tai

Lasse Moilanen, tel. +358 50 388 8473

Previous
Previous

Suomalaiset arvioivat: Venäjän hyökkäys Ukrainaan korostaa kotimaisen kaivostoiminnan tärkeyttä

Next
Next

Lasse Moilanen has been appointed as the new CEO of Mining Finland association